Ihastuin aikoinaan sileäkarvaiseen kettuterrieriin kun musiikkiliikkeessä kävi asiakkaana vanhapoika opettaja koiransa kanssa asiakkaana.Koira pomppi kuin markkipallo neljällä jalalla ilmaan. Seuraavan kettikseen tutuistui kun muutin takaisin kotikaupunkiin.Paikallisessa pubissa kävi asiakkaana Jokíkinen koiransa kanssa.
Siitä sitten se ajatus lähti. Ensiksi piti saada mutsi koukutettua koiran hoitajaksi kun olin laivalla töissä. 7pv duunissa ja 7 pv kotona. Seuraavaksi kennelliiton sivuille katsomaan kenellä kasvattajalla on pentuja.Löytyikin jokunen kasvattaja joilla oli pentuja ja jonkin etiäisen mukaan soitin listan viimeiselle kasvattajalle.Sieltähän vastaili puhelimeen Airi Vilppula joka osoittautui niin hyväksi kasvattajaksi. Juhannuspäivänä laiva oli Hesassa seisomassa ja Airi miehensä kanssa haki munt autolla Kauniaisiin katsomaan pentuja.He lähinnä kasvattivat karkeakarvaisia kettiksiä mutta myös sileäkarvaisia. Jää murtui viimeistään siinä vaiheessa ,kun heidän kotona "hiipi" kk kettis Storm nimeltään, mun jalkoihin.Tuo koira oli valioyksilö mutta hyvin varauksellinen uusia ihmisiä kohtaan.Kun se oli munsta niin kiinnostunut ja halusin mun kosketusta-Vilppulat oli sitä mieltä että olen todellakin koira-ihminen.Siinä sitten tehtiin sopimus kuka pennuista tulee mulle sijoitukseen.Olin ajatellut antaa koiralle nimeksi Veikko, mutta kennelin miespuolinen väki olivat jalkapallo-ihmisiä, niin pentu oli jo saanut nimen Litmanen.Se sopi mulle oikein hyvin.Litti oli maailman herttaisin koira- oikein palleralleraa.Se vaistoisi mun mielialan nanosekunnissa,kun olin allapäin se osasi lohduttaa mua.Kun sitten mieheni kanssa tajuttiin , että meidän välillä on muutakin kuin pelkä ystävyys oli molemmilla yksi ehto.Hänellä oli ,että haluan viettää aikaa pikkuisessa purjepaatissa ja nautin purjehduksesta ja mulla puolestaan oli ehtona , että mieheni hyväksyy/ tykkää Litmasesta.No noi molemmat vaatimukset täyttyi.
Kun mieheni työn takia muutettiin Hämeeseen niin soittelin usein kenneliin Littin kuulumisia.Kerran puhelussa Airi kysyi voisimmeko antaa kodin toiselle sk kettikselle. Lupasin jutella asiasta mieheni kanssa kaikkihan oli kiinni Litmasesta.Kaikkien kommerventtien jälkeen laumaamme tuli uusi jäsen-Viiru.Koirat tuli keskenään hyvin juttuun mutta olivat luonteeltaan kuin yö ja päivä.
Litti rakasti matkustaa autossa, Viirulle se oli yhtä helvettiä.Viiru purjehti meidän kanssa-Litmasta ei voinut kuvitellakaan vievänsä paattiin ,saatikka olla kahden viikon reissussa.Kun jouduimme luopumaan Littistä ( se sairasti koko 10 vuotiaan elämänsä ja oli useammassa leikkauksessa) se oli kaikkein kovin menetys Viirulle.
Sen jälkeen kun Viiru jäi meille yksinäiseksi koiraksi- se ei sopeutunut olemaan yksin kotona.Aina piti olla joku hoitaja meillä jos halusimme menna vaikka syömään jonnekin.Likka oli 15 vuotta ja 8 kuukautta kun lähti ns saappaat jalassa paremmille metsästysmaille.
Olin neljä vuotias kun sain ensimmäisen koiran.Se oli pieni villakoira nimeltään Pepi.Sitten lapsuuden perheessämme oli kaksi yourkkia-Bobi ja Bruce.
Koirat on aina kuulunut mun eloon. Paikallinen terveydenhoitaja, joka on tuntenut mun suunnilleen syntymästä asti , sanoi kerran ,että hän kyllä ihmettelee ettei mulla kasva häntä.
Olemme onnekkaita kun meillä käy hoitokoiria.Dara tulee ens vkl meille ja seuraavana keskiviikkona saapuu laumaamme melkein viikoksi Haiku.
Jossain vaiheessa postaan veljeksistä ,pohjanpystykorvista Hupi ja Eetu.Samaa rotua ja niin eri maata.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti