Tietoja minusta

Oma kuva
naimisissa, eläkkeellä oleva nainen.elämästä nautiskelija ja nykyään aika hitaalla käyvä tyyppi.mikäs kiire se valmiissa maailmassa on?

6.12.2024

Vihdoin ja viimein jotain kirjoitettavaa


Tämän kesän saartistoretki suoritettu !

Vuosikaudet kierrettiin saaristoa purjeveneellä joten se on meille aika tuttua, mutta kun matkaa tehdäänkin autolla näkee ihan erilaisia asioita.

Otimme mukaan yhden hoitokoiristamme, Haiku-pojan.






Hän on loistava reissukoira.Sopeutuu tilanteeseen kuin tilanteeseen.Jokunen kerta me oltiin hänen kanssa asioista eri mieltä, mutta pienen keskustelun jälkeen pääsimme hyvään lopputulokseen.

Ensimmäinen kohde oli Korppoo,meille todella tuttu paikka, mutta syy miksi jäimme sinne yöksi oli https://www.hjalmars.fi/hotelli.Heidän ravintolassa tarjotaan niin hyvää ruokaa ja palvelu erinomaista.Sijaitsee keskellä Korppoon keskustaan.




 Hotelli otti todella hyvin huomioon sen, että meillä oli koira mukana. Huoneen ovelta pääsi suoraan terdelle ja kävelemään.
Ihan hotellin "takapihalla" on laidun missä on hevosia nauttimassa ihanasta kesäpäivästä.



Seuraava aamuna syötiin aamiainen joka löytyi hotellin "keittiöstä" valmiiksi laitettuna jääkaappiin. Ei mikään mieletön tarjonta mutta hyvin se maistui ja  sillä pärjäsi taas jokusen tunnin.

Olin varannut etukäteen meille paikan lautalle koska keskikesällä ne on todella täynnä.Matka jatkui Kökarin saarelle.

                                           


Saari olikin meille molemmille uusi tuttavuus.Yövyimme paikassa https://antons.ax/huoneita/

Kiva,siisti huone mistä löytyi kaikki tarpeellinen.




Yhteisvessa+suihku toisen huoneen kanssa. Viereisessä huoneessa asusti ruotsalainen isä+tytär jotka olivat pyöräretkellä. Alkuillan he tramppasivat sisään/ulos/vessaan/suihkuun jne. Haiku-koiraa se häiritsi ja hänen piti haukkua joka kerta ja ilmoittaa "vaarasta".He rauhottuivat aikaisin ja seuraavana aamuna jatkoivat matkaa jo seitsemän aikaa.Äänieristystä ei tuolla ollut lähes laisinkaan. Tilalla on myös lampaita mutta niitä me nähty. Käveltiin pitkän matkaa Haikun kanssa. Lampaan papanoita kyllä oli ja iso kasa  villaa.Tuo kasa pelotti Haikua Liikkumaton möhkäle jossa oli kuitenkin hyvinkin voimakas tuoksu.
Ajelimme saarta ympäriinsä ja näimme paljon kaikkea mielenkiintoista.



Tätä kutsutaan keppihelvetiksi😀


Tulikin taas aika syödä ajelun välissä .Päädyimme ruokailemaan https://www.brudhall.com/fi/
Oikein miellyttävä paikka, todella hyvä palvelu ja maukasta ruokaa. 
Sitten olikin aika lähteä ihailemaan Kökarin kirkkoa ja hautausmaata,taas kerran vastaan tuli kaunis kirkko + kirkkomaa joka sijaitsi ihanalla paikalla.













Samalla lautalla tuli ryhmä lintubongareita joihin törmäsimmekin pariin otteeseen saarella


Seuraavana päivänä lautta lähti vasta klo 14.00 kohti Långnäsia.Hyvin saimme aikamme kulumaan esim nauttimalla ihanaa sorpettia + kahvia Brudhallin terdellä.

                                         

Sitten alkoikin lauttamatka joka taas meni loistavasti ja nopeasti auringon paisteessa.

Maarianhaminassa yövyimme  (kaksi yötä) hotelli Esplanadissa.Hotelli jossa hinta/laatu suhde kohdillaan, parkkipaikka pihalla,ihan Maarianhaminen keskustassa ja runsas aamiainen!

Maarianhaminan tori oli täynnä toimintaa kun  8-9.6 siellä vietettiin itsehallinto päivää.

Mutta nuo lauttamatkat meri-ilmassa ovat aika väsyttäviä.Meidän trio kömpi nukkumaan iltaisin yhdeksän aikaan.

Sunnuntaina tulikin viesti Finnlinesiltä, ettei ole ollenkaan varmaa pysähtyykö laiva maanantaina Långnesiin kovan tuulen vuoksi. Äkkiä kehittämään plan B.Se oli sitten lauttamatka parin pysähdyksen taktiikalla Hummelvik-Torssholm.Sieltä sitten reipasta ajoa Åva ja viimeinen lauttamatka Kustavin Vuosnaisiin.Jälkeenpäin kuultiin , että Finnlines oli päässyt Långnäsiin , mutta sitä riskiä ei voitu ottaa että seistää Långnesissä ja katsotaan kun laiva ajaa ohi.

Sunnuntaina vierailtiin pariskunnan luona jotka molemmat olivat työkavereitani laivalla.Laivalla työskentelevät ihmiset ovat ihan "oma heimonsa".Siellä työskentelevat ihmiset ovat loppuelämän ystäviä keskenään ja juttu jatkuu helposti vaikka olisi mennyt monta vuotta kun ei olla tavattu.

Reissu oli todella kiva ja piristävä.Ilmat ei koko ajan suosineet mutta sateetkin sattui sopivasti öisin/aamuisin.




                                    Parin päivän onnistunut reissu piristää kummasti!





4.14.2024

Parin päivän irtiotto

Helsingissä/Stadissa/Hesassa/isolla kirkolla,rakkaalla lapsella on monta nimeä.

Maanantai aamulla lähdettiin liikenteeseen "kukon laulun aikaan". Koska kerran ajetaan Hesaan, mentiin sitten samalla tekemään 6h risteily Eckerö linellä ja ostamassa vappujuomia. Reissu meni oikein mukavasti mutta sitten kun mentiin autokannelle pakkaamaan ostamiamme tuotteita autoon ja käveltiin jo pois, niin mää kompastuin autokannella sellaiseen metallipylpyrään ja taas oli akka nokillaan.Ilmeisesti kaadun aina oikealle, joten loukkasin samat kohdat kuin pari kuukautta sitten kun liukastuin.Nyt vaan oikean käden pari sormea mustuivat, käsi vähän turposi ja on vieläkin pirun kipeä.

Seuraava rasti olikin löytää ensiksi parkkihalli ja sitten asunto.Mieheni kuuluu erääseen yhdistykseen joka omistaa kivan pikku kaksion Kampissa. Autohallipaikka tosin oli parin korttelin päässä.Jossain vaiheessa meinasi usko loppua kun ohjeet jotka olimme saaneet, eivät olleet parhaat mahdolliset.

Asunto osottautui loistavaksi pikku kaksioksi jonne pääsi hissillä suoraan Kampin ostoskeskuksesta .Eipä voisi paremmassa paikassa olla yöpymispaikka!

Hetken puuskutettiin ja kerättiin voimia . Oltiin varattu pöytä ravintola Elitestä johon matkattiin raitsikalla/ratikalla/sporalla/raitiovaunulla.Kyllä tunsi itsensä niin maalaiseksi kun esim ostettiin lippuja raitsikkaan ja sitten itse raitsikassa-missä se pitää leimata???

Me molemmat rakastetaan tuollaisia vanhan-ajan kunnollisia ravintoloja! Niitä ei tällä suunnalla suomea ole ! Ja se palvelu on niin loistavaa,sisustuksessa vanhan-ajan havinaa ja ruoka taivaallista!

Itse söin paistettu maksaa joka oli niiiiiin hyvää.Mieheni maistoi sitä ja hänen mielestään olisi saanut olla vähän enemmän paistettua, no sehän olikin mun annos!

Tällaiselle tupakoitsijalle tuo oli ravintola oli "pala taivasta". Siellä oli erikseen tupakkahuone nahkasohvan + nahka nojatuolein sisustettuna. Isot ikkunat kadulle ja ikkunalaudoilla oli ihania kaktuksia. Ei mikään pimeä koppi jossain nurkassa! Kun oltiin syöty oli suuntana "kotiin " ja nukkumaan.

Vetelin siinä sitten 12h unta kuuppaan. Aamulla oli ihan eri olotila kun illalla oli ollut.

Oli meidän hopeahääpäivä! 25-v ollaan vierivieressä talusteltu ja totesimme:" meillä on kyllä hemmetin mukava elämä!"Sain häneltä lahjaksi hopeisen kaulakorun jossa on delfiini. Mun yks suuri haave olisi päästä uimaan delfiinien kanssa!

Aamiaisen jälkeen lähdettiin liikenteeseen. Ensimmäinen etappi oli Kiasma. "Korkattiin" ostamamme museokortit ja kierreltiin siellä aikamme.









Tuli vaan tosi kuuma ja lopuksi jo sellainen olo, nyt ulos ja äkkiä ja HAPPEA!!!!

Seuraava kohde oli Helsingin taidemuseo joka sijaitsi asuntoamme vastapäätä. Mielenkiintoinen paikka käydä katsomassa. Kiasma oli enemmän mun mieleen ja taas HAM oli mieheni mieleen.

Hetkeksi kämpille, päiväkahvit ja rentoutumista.

Illaksi oltiin varattu pöytä ravintola Kosmoksesta.Siinä toinen ravintola joka on meidän mieleen! Tiistai-ilta klo 18.00 ja paikka oli ihan täynnä. Hyvä että ihmiset käyvät ravintoloissa syömässä!


Mieheni söi karitsan munuaisia ja koska en itse ollut kovinkaan nälkäinen otin etanapannun. Molemmat annokset oli huippuhyviä.

ja jälkkäriksi jäätelöä

Sitten olikin aika kävellä kohti asuntoa,käytiin alakerran kaupasta ostamassa aamuksi syötävää ja hetken kun katsottiin telkkaria ,alkoi sänky taas vetämään puoleensa.

Aamulla kamat kasaan, kämpän siivous ja kohti parkkihallia.Nyt liikkuminen sujui jo paljon sutjakkaammin niin Kampissa kuin lähimaastossakin.Seuraavalla kerralla kaikki sujuukin kuin rasvattu. Autokin löytyi pienen hakemisen jälkeen.Oli hyvä keli ajella kohti kotia ja nyt taas nauttia kotona olosta. Ulkona kun sataa vettä vähän, paljon tai helvetisti!

Perjantain sainkin taas kulumaan kun suunnittelin meidän heinäkuun reissua Strasbourgiin.Nyt on sekin hyvällä tolalla mutta määhän ehdin vaihtamaan suunnitelmaan vielä monta kertaa ennen lähtöä!





Vihdoin ja viimein jotain kirjoitettavaa

Tämän kesän saartistoretki suoritettu ! Vuosikaudet kierrettiin saaristoa purjeveneellä joten se on meille aika tuttua, mutta kun matkaa teh...