Tietoja minusta

Oma kuva
naimisissa, eläkkeellä oleva nainen.elämästä nautiskelija ja nykyään aika hitaalla käyvä tyyppi.mikäs kiire se valmiissa maailmassa on?

11.25.2023

Nyt on ollut ohjelmaa ja varsinkin ruokailua

todella mentiin viime tiistaina syömään mutta mulle ei toi pizza oikein maistu.Nyt kun täällä ollaan niin pysyttelen aika pitkälti noissa ihanissa meren herkuissa.Oltiin oltu jo kerran aikaisemminkin syömässä pizzeria Romassa ja mentiin sinne uudestaan.Taisin syödä elämäni parhaimman äyriäisrisoton!

Torstaina mentiin Cathyn ja Kaisan kanssa ruokailemaan https://biancoseaemotion.com/.Emme olleet siellä ennen syöneet mutta ruoka oli oikein hyvään. Heillä oli joku ongelma joten kukaan meistä ei pystynyt maksamaan ruokia kortilla.Jokaisen korttia kokeiltiin vuorotellen mutta ei kun ei. Onneksi mulla ja Kaisalla oli käteistä mukana. Mulla on aina käteistä kukkarossa.Olen sitten koto-suomessa tai reissussa.Jokunen kerta on ollut tilanteita , että muu ei ole kelvannut kun käteinen.

Perjantaina meillä oli treffit meidän naapureiden kanssa Alicantassa jossa heillä on loma-asunto.Me olemme siis naapureita Suomessa-asutaan samassa pihapiirissä.

He toivat tullessaan meille postia esim tarran kun tarvitaan ranskassa autoon ,kun ajelee isoissa kaupungeissa.Saksan tarra kerkisi tulla ennen lähtöä mutta ranskan ei. No, nyt meillä on se kun menomatkalla mennään Strasbourgiin.Sain heidän tuominaan lisää villasukkia. En tiedä mikä mun ajatusmaailmassa on ollut kun pakkasin vaatteita matkaan. Otin vaan yhden parin villasukkia ja kun mää käytän niitä kesät,talvet,öisin ja päivisin.Siskoni kun kastelemassa meidän kukkia oli ne toimittanut heidän postilaatikkoon ja niin sain lisää sukkia!!!

He tarjosivat meille kotona herkulliset lämpimät voileivät ja sitten päätettiinkin lähteä porukassa Alicanteen.Olin koko matkan "painostanut" Heikkiä, että hänen pitää ostaa itselleen kunnon skechers-tossut.Ne mitä Torreviajasta löydettiin oli liian kapeita lestiltään.Naapurit olivat käyneet ko kaupassa edellispäivänä ja siellä oli tarjouksena "jos ostat kaksi paria kenkiä saat toiset puoleen hintaan".Niin löytyi Heikille hyvät tossut ja määkin löysin oikein mukavat talvinilkkurit. Vielä eksyttiin yhteen mukavaan vaatekauppaan ja tarttuihan sieltäkin jotain mukaan.













Tänään olikin ohjelmassa ruokailua Cathyn ja Kaisan kanssa+Cathyn tuttu pariskunta jotka ovat täällä suurimman osan vuodesta.Olimme syömässä paikassa La Boca https://www.labocarestaurante.eu/es/.alkuruoka+pääruoka+jälkkäri ja lasi viiniä maksoi 17,90€ ja kaikista oli kolme eri vaihtoehtoa.





                                      Kyllä tuli maha niin täyteen ja oli todella hyvää!

Huomenna tuleekin Cathy ja Kaisa meille syömään paellaa.On kiva tarjota välillä ruokaa jollekin muulle kuin vaan meille kahdelle.

Aikaistimme kotiinlähtöä yhdellä päivällä. Olin suunnitellut ensimmäiseksi päiväksi ajokilometrejä melkein 700km, mutta kun en tiedä yhtään miten kauan menee kun luovutamme tämän vuokra-asunnon.Eilen kun ajelin Alicantesta kotiin ja tuli jo pimeää-Heikki alkoi sitä puhumaan ,että miten pitkän matkan olet suunnitellut ekana päivänä ajaa ja meneekö siihen , että on jo pimeää.Aloin ajattelemaan ja yksissä tuumin päätettiin lähteä kotimatkalle päivä aikaisemmin ja ajelen alta 400km.Saatiin edullinen ja mukavan näköinen yöpymispaikka paikkakunnalta Peniscola!

Kyllä mulla on välillä ikävä omaa kotia,tuttuja ihmisiä ja varsinkin hoitokoiria! Olin päättänyt , ettei meillä mitään joulua vietetä ja Heikki oli samaa mieltä.Niin vaan on ajatus muuttunut .Tänään tilasin lilliputti kinkun meille ja kunhan jouluRekon ilmoitukset alkaa tulemaan-taidan sitä kautta tilata esim laatikot.

Joulun jälkeen alkaakin köyhyyselämä.Kyllä sitä rahaa on ihan iloisesti mennyt ja tulee vielä menemään.Mutta onhan tää hieno kokemus!



                                 Kuvissa minä ja Kaisa toisessa otoksessa Cathy ja Heikki



Ei kommentteja:

Kevättä ja kesää odotellessa

Vaikka olen nauttinut kotona olemisesta tuon 8 viikon eurooppaturneen jälkeen, niin nyt alkaa tympimään. On ollut sukulaisia kylässä, ruokav...